
Taimiteko istutti kesäkuussa ennätyssuuren Potwell-metsän
Tämän vuoden Potwell-metsä nousi Kinnulaan Vehkanevan turvetuotannosta poistuneelle maa-alueelle.
Maatilan-tuotteita valmistava Potwell hyvittää hiilijalanjälkensä Suomen 4H-järjestön ylläpitämän Taimiteko-toimintamallin mukaisesti istuttamalla kaksi kertaa vuodessa metsää. Istutustöitä tehdään Potwellin toimeksiannosta ja Taimiteon toimesta vuosittain eri puolilla Suomea.
Tämän vuoden kesäkuun istutusurakka toteutui keskisuomalaisessa Kinnulan kunnassa Vehkanevan turvetuotannosta poistuneelle maa-alueelle.
Finnforelian suomalaiset kuusentaimet istutti Kinnulan 4H-yhdistys. Istutustyössä oli mukana 11 yhdistykseen kuuluvaa nuorta.
”Projektin kuluessa nuoret kurssitetaan ja heille opetetaan, kuinka metsän istutus tapahtuu”, kertoo Suomen 4H-liiton kumppanuuspäällikkö Tarja Anttonen.
Kinnulaan istutettavan Potwell-metsän pinta-ala on ennätykselliset noin kuusi hehtaaria. Taimia istutettiin yli 12 000 kappaletta. Potwell-metsän omistaa Suomen 4H-liitto, jolla on metsästä hoitovastuu.
Potwell-metsästä syntyy uudenlainen oppimisympäristö kouluikäisille lapsille ja nuorille.
”Taimiteon istuttamissa metsissä käydään ylä- ja alakoululaisten metsäpäivien yhteydessä. Näihin osallistuu vuosittain noin 30 000 lasta ja nuorta. Metsäpäivien tavoitteena on antaa lapsille ja nuorille monipuolinen kuva suomalaisesta luonnosta ja Metsäpäivät tukevat koululaisten opetussuunnitelmaa”, kertoo Taimiteon viestinnän suunnittelija Julia Ylä-Outinen.
Suomen 4H-liiton kumppaneiden, kuten Taimiteon, tavoitteena on työllistää nuoria ja tehdä konkreettisia tekoja ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi.
